Joululoma meni Kuopiossa syödessä ja uutena vuotena olin perinteisesti kipeä, niin ettei mihinkään bileisiin. Näin aikuisiällä olen viettänyt ehkäpä kokonaista kolme uutta vuotta olematta kipeä, tämä vuosi ei halunnut kuulunut niihin. Vyötärönympärys kasvoi vaikken edes syönyt kinkkua. Tänään olikin sitten kinkunkorvikkeensulatusbalettia Footiksella.
Ulkona on pirun kaunista ja pirun kylmää! Juuri tällaisia ovat lapsuusmuistojeni talvet, kunnolla pakkasta ja lunta eikä mitään etelän elävien loskatalvia. Pipo korviin ja menoksi. Harmittaa ettei vieläkään ole digi-kameraa jolla käydä ympäristössä kuvailemassa, eivät edes olisi kalliita jos saisi aikaiseksi hankkia. Sisko sai pinkin kameran joululahjaksi, vähän kade. iPhonessa oli kamera mutta kun se ei jostain mystisestä syystä suostunut toimimaan minun Sonera-liittymän kanssa, joten Jukka sai iPhonen. Nyt Jukkaa tietenkin harmittaa kun just julkaistiin Googlen Nexus…
Melkein luen nykyään naamakirjaa yhtä usein kuin blogeja kun ihmiset ovat siirrostaneet itsensä sinne. Pitäisi varmaan itsekin mutta kynnys alkaa kirjoittamaan sinne on korkea. Pah.
Koti näyttää kuin pommin jäljijltä. Huomenna voisi vähän siivoilla ja tehdä keväsuunnitelmat elämälleen. Aina on hyvä olla suunnitelma jos vaikka se vähentäisi angstin määrää. Töitä ois, rahaa ei. Leukakirurgian tarkkaa ajankohtaa eivät vieläkään osanneet minulle kommunikoida. Ensi syksynä olis muutto mutta minne? Miten sen väikkärin saa kasattua? Mistä saa koulutusta kissa-farmariksi?

Vastaa