Tänään illalla kävelin kohti Aleksanterinkadun jouluvaloja ja näyteikkunoita. Lumesta valkoinen katukiveys, nenänpäätä pureva pakkanen ja hiljalleen leijailevat isot lumihiutaleet. Täydellinen joulusää! Muutkin ihmiset näkyivät huomaavan ja pysähtyvän ihastuneina ihmettelemään.

Kävin ostamassa maammolle joululahjan meiltä lapsilta. Maljakko. Kaunis joulunpunainen maljakko. Maksaa kaksisataa euroa… Piti kävellä oikein varovasti paketin kanssa, ei minulla ole varaa ostaa toista jos tämä menee rikki. Kylpyhuoneremontin takia olen tehnyt henkilökohtaisen vararikon, onneksi on Visa.

Koska bussi jätti kävin tavoilleni epätyypillisesti juomassa kupin kuumaa lähibaarissa. Omena-kaneli glögi kuulosti niin joululta ja Jukalta, että jätin kuuman kaakakon tällä kertaa ottamatta. Kotona ikkunasta katseli Juusi ja jouluvalot. Kissat ei yhtään tykkää näin kovasta pakkasesta eivätkä viihdy ulkona,  mutta tulevat sisällä kärttyisiksi kun ei ole mitään tekemistä.

Kohta ne pääsee Kuopioon ihmettelemään joulukuusta! Olen luvannut ylimääräisen kermatilkan sille kisulle, joka onnistuu kaatamaan kuusen (mutta tätä emme kerro kotiväelle…)

~ Luonut kmrytkon aloitettu 16.12.2009.

Vastaa