Jalkapallon EM-kisat ovat tarjonneet hyvää viihdykettä telkkarista, mutta vielä parempaa oli olla paikan päällä Zurichissa viime viikolla jalkapallo-huligaanien joukossa, vaikka huliganismi olikin melko kohteliasta, varmaan siksi kun englantilaiset eivät olleet paikalla. Työmatka meni leppoisasti vaikka teimmekin pitkää päivää, yliopistokampus oli hieno ja niillä oli siellä taideteoksena supermuoviaivot, joiden kanssa jokainen kollega välttämättä halusi poseerata kameralle. Tartteis varmaan hankkia digikamera mutta sitten löytyy aina niitä ääliöitä jotka haluavat ottaa sillä minusta kuvia väkisten.

Niin, Zurichissa on siis yksi maailman arvostetuimmista unitutkimus-labroista, jossa on hyödyllistä käydä hieromassa suhteita ja oppimassa uutta. Aika pelottavat ihmisunitutkimus fasiliteetit niillä oli, tunsi olevansa täysin eristettynä muusta maailmasta kun ei siellä sallita edes ikkunoita kun koehenkilöiden ei haluta saavan mitään vinkkejä ajankulusta. Matlabin perusteita oli hyödyllistä oppia. Olen välttänyt koskemasta siihen kun se on ihan liian paljon ohjelmointia minun makuuni, vaikka yksinkertaista onkin, mutta kun se excel nyt vaan on niin paska eikä SPSS sovi kaikkeen datan käsitttelyyn. Työpäivän ja illallisen jälkeen menimme joka päivä katsomaan jalkapalloa. Stadionille emme lippuja saaneet, mutta Zurichissa oli keskustassa erikseen FanZone alue, jossa oli kolme iso screenea joilta otteluita katsoa. Tunnelma on ihan eri kun Ranska-Italia peliä katsoin tuhansien rankskalaisten ja italialaisten fanien joukossa, kuin jos sitö olisi yksin seurannut teeveestä. Meidän työporukasta olin ainoa, joka oli kotoisin maasta, joka ei selvittänyt tietään EM-kisoihin. Kaksi hollantilaista, kaksi italialaista, saksalainen, ruostalainen, venäläinen, tsekkeiläinen… Perkele että joskus harmittaa olla suomalainen! (ei saa kirota kun Jukka ei tykkää, nää on näitä parisuhteen kompromisseja kun jostain pitää luopua, ja minä niin tykkään kiroilusta). Yritön tulevaisuudessa muistaa kun ruikutan työni huonoista puolista, että tässä työssä pääsee matkustamaan, solmimaan ystävyyssuhteita eri maista kotoisin olevien ihmisten kanssa ja oikeasti avartamaan maailmaansa!

Zurichin eläintarha oli hieno. Pienet apinat koukki ympäriinsä ja härnäsivät isoja apinoita, krokotiili hymyili purolla, elefantit töräyttelivät hermostuneisuuttaan, anakonda sulatteli ateriaansa ja kirkkaan siniset, keltaiset punaiset ja vihreät pienet sammakot loikki iloisesti kodeissaan lisääntymispuuhissa. Kisut olivat kuitenkin kaikkein parhaita, niin kuin aina, vaikkeivät 30 asteen helteessä juuri jaksaneetkaan liikkua. Suhtautumiseni eläintarhoihin on vähän kaksipiippuinen: eläimiä on hauska käydä ihmettelemässä, mutta häkit vaikuttavat aina liian pieniltä ja villieläinten vangitseminen (vaikka nykyään suuri osa eläintarhojen eläimistä on kai syntynyt ja kasvanut tarhoissa) on ikävää, vaikka tarkoitus olisi hyvä. On se niin että meidän pitäisi lopettaa luonnon tuhoaminen ja laivata ihmiset esmes Afrikasta kaikki tänne Suomeen, niin Afrikka jäisi eläimille. Kanadan vois kanssa tyhjentää ja muitakin. Ja ihmisten pitäisi alkaa lisääntykä niin että korkeintaan kaksi lasta per pariskunta sallittakoon, ja vanhat ihmiset vois aasialaiseen tapaan työntää kallioilta, ja lesket polttaa rovioilla, ja äpärät haudata elävältä, ja Gay pride pakolliseksi kaikkialle! Eikähön sillä saada väki vähenemään (no joo, nyt meni levottomaksi…). Kun nyt vaikka alkais vaikka omaa sähkön tuhlailuaan ja materiaalihimoaan hillitsemään.

Uusi koti on suurinpiirtein sisustettuna, pitäisi vielä yksi pöytä palasistaan kasata. Voisin koota nettiin listan huonekaluista, joiden kokoamisohjeet ovat mahdottomia miljoonine muttereineen. Ostin kaksi samantapaista pöytää samasta liikkeestä, toinen maksoi 300 euroa ja sen sai hakea koottuna, toinen maksoi 150 euroa ja se pitää koota itse (niistä miljoonasta pienestä laudasta ja mutterista). Voisin alkaa ammattimaiseksi huonekalujen kokoajaksi. Eiköhän siinä pian tulisi niin hyväksi, että tunti palkka voisi olla tuon 300 ja 150 euron välinen erotus, elikkäs 150 euroa.

Poikkoilevasta ajatusvirrasta huomaa, että loma on alkanut. Ei tartteis tehdä mitään muuta kuin lomailla seuraavat kolme viikkoa. Tulkaa kylään Espoon Niipperiin kauniina päivinä, rumina päivinä piiloudun kirjan kera peiton alle.

Näpit irti mun makupaloista!

Kamalaa kun joku menee syömään ihmisen makupalat, siitä tulee traumoja! Jääkaappini on yleensä täynnä jacky-makupaloja (niitä jackyn sinisiä makupaloja enimmäkseen, muistatteko sen kesäisen mainoksen kun ne onki ongella järvestä jacky-makupaloja? yritin itsekin nuorempana mutta ahti piru antoi vain ahvenia, varmaan meni moni muukin innokas pikku-onkija lankaan, voi sitä pettymyksen määrää). Mies on yleensä pitänyt näppinsä erossa makupaloistani, väittänyt jopa syövänsä mieluummin jogurttia. Epäilin aluksi mutta niin vain hän jätti makupalani rauhaan, joten en osannut mitään epäillä kun tulin männä päivänä töistä nälkäisenä, kävin tervehtimässä miehen ja kissat, ja suuntasin jääkaapille hakemaan neljää makupalaani ja lirkuttelin mennessäni onnellisena miehelle miten söisin makupaloja ja lukisin fantsukirjaa loppuillan. Mutta mitä! Kaikki makupalat oli jääkaapista kadonnut ja mies myöntää nolona olleensa asialla. Olen shokissa! Siis ei toisen makupaloja voi mennä syömään!

Mies lähti pikapikaa kauppaan ostamaan lisää makupaloja korvaamaan tuhoaan. Luottamus oli kuitenkin jo mennyt ja petturuus jäänyt piinaamaan alitajuntaani, sillä illalla, lueskellessamme kirjoja rauhaisasti, rekisteröin hetkellisen kahahduksen keittiöstä ja käännähdän salamana ja alan huutaa, että et taatusti mene syömään minun makupaloja taas!!! Ja siinä mies istuukin viattomasti vieressä kirjaa lukemassa, kissa se vain keittiössä rauskuttelee muroja… Nähtävästi olin siis todella järkyttynyt siitä, että mies oli aiemmin syönyt makupalani kun pieni rasahdus keittiöstä sai aivoratani sekunnin sadasosassa analysoimaan kuulemani rasahduksen ja päättelemään (väärin), että mies se siellä taas minun makupalojani vaanii!

Kiinnostaisi tutkia, että miten voimakkaat emootiot vaikuttavat tiedon prosessointiin. Miten aivot aiemman kokemuksen perusteella nopeuttavat päättelyprosesseita (kontekstuaalinen informaation prosessointi)? Lisääntyvätkö virheet suorassa suhteessa prosessien nopeuttamiseen? Voiko emootioiden vaikutusta minimoida ja parantaako vai huonontaako minimoiminen tuloksia kun tarkastellaan pidemmällä aikavälillä?

Tavaravuoret odottavat kotona, että joku laittaisi ne paikalleen, ei vaan työpäivien jälkeen jaksa. Muutettiin viime viikonloppuna. Uskomatonta miten sitä tavaraa taas on vaikka puolet muka heitettiin pellolle kun Olarista muutettiin. Kisut tykää pihasta kuten ajatttelinkin, ja Juusi kävi jo naapurissakin vähän komistelemassa ja puskemassa ja voittamassa naapurit puolelleen. Juusi on sellainen koijari.

Kylpyhuone pitäisi remontoida. Pari remonttireiskaan on jo käynyt katsomassa ja yksi antoi hinta-arvionkin täydelliselle kylpyhuoneremontille: päälle 9000 euroa (ei sisällä lattialämmitystä, putki-, sähkö- ja lvi-töitä). Luuleeko ne minua ihan tyhmäksi?

No joo. Kaikkee on taas tehty.

Valmistuin maisteriksi 23.4, mutta jaksoin siitä ilmoittaa ainoastaan Jukalle, siiiskolle, vanhemmille ja isovanhemmille. Sain kaikilta onnittelu ja siinä se. Siinä se! About puoli tuntia tuntui hyvälle ja sen jälkeen ei taaskaan tuntunut kummoiselta. Oikeastaan tuntui vähemmän kuin kummoiselta, en todistustakaan jaksanut käydä heti hakemassa laitokselta vaikka olin ajatellut, niin että sihteeri lopulta soitteli perään että millos tulet hakemaan. Sitten kun sen loputa hain niin olin hölmistynyt, melkeinpä vihainen. Kaikki se vaiva ja palkaksi onneton pikku paperi, ei auttanut vaikka oikein englanniksi käännätytin sen.

Ja mitä yliopistossakin muka oppi, mitä en tuhat kertaa nopeammin olisi töissä oppinut? Tätä pitää pohtia pidemmin.

Muissa uutisissa sellainen, että ostin asunnon. Niin että olen omistavan luokan rutiköyhä immeinen. Mutta piskuinen rivitaloyksiö Espoon Niipperissä nyt vain sattui olemaan puutarhaltaan täydellinen kissoille. Ja myönnetään pois, kissoillehan se asunto ostettiin. Ei minulla mitään kerrostaloja vastaan ole mutta kun kisut ei niissä viihdy niin en sitten minäkään. Vähän pitää kämppää ensin saneerata ennenkö pääsee muuttamaa.

Vielä pari viikkoa töissä kärvistelyä (on tää ihan mukavaa mutta tuo aurinko houkutelisi pihalle), yksi työmatka ja sitten kesäloma. Pääsee köllimään kisujen ja Jukan kanssa omalle nurmikolle. Mukavaa.

Nonni. Nyt se läppäri poksahti. Tulin kotiin ja ihmettelin lievää savunhajua, jolloin tunnollisesti tarkistin kaikki talon sähkölaitteet. Haju tuli kuumuneesta läppäristä, joka käynnistäessäni sitä herjasi minulle bluescreenia ja valitti ettei osaa käynnistyä enää. Vikatila. Vikatila. Kuolen. Pah.

Ei se tietenkään ihan odottamatonta ollut. Läppäri palveli uskollisesti Jukkaa ja minua monta vuotta. Söpö ja hyvä fujitsu siemens se olikin! Viime aikoina se alkoi valitella, näes kun Jukka onnistui tartuttamaan minuun tavan tietsikoida selällään ja mahallaan ja kerälle käpertyneenä ja ties miten (ei kuitenkaan pöydän ääressä koska mitä virkaa omistaa läppäri jos tietsikoi pöydän ääressä?), mutta epäonnistui tartuttamaan minuun tavan pitää alustaa läppärin alla, joten virallisena diagnoosina läppäri kuoli sylini aiheuttamaan vähittäiseen lämpöhalvaukseen. Niin, ja ehkä siihen että loppuaikoina kylmäsammutin sen aina kun en jaksanut kuunnella sen jäähdyttimen vinetystä.

Uusi läppäri on tilauksessa ensi viikolla kun Jukka lähtee Amerikkaan. Dollari on sikahalpa, joten jospa läppiksetkin ovat. En vielä tiedä millainen, mieluiten söpö vaaleanpunainen kevyt lituska, jonka akku kestää 24h. Vaikka ei sellaisia taida vielä ollakaan… siis että akku kestäisi, vaalenapunaisia söpöjä kyllä on! Erityisesti haluttaisi sellainen ultra-kevyt kun noita työmatkoja alkaa tulla tiuhasti, niin että voisi laittaa sen läppiksen käsimatkatavaroissa kulkevaan matkalaukkuun.

Kyllä muuten kirosin pari viikkoa sitten Cambrigen-työmatkalla kun otin läppärin ja muutaman kevyen vaatteen mukaan käsimatkatavaroille suunniltetuun kätevään matkalaukkuun, joka itsessään painoi typerys niin paljon, että lääppärin kanssa meni yli lentoyhtiön asettaman 10kg:n maagisen rajan (vai oliko se 8 kg). Nimittäin kun lentoyhtiöt tuppaavat vähän liian usein hävittelemään matkatavaroita, niin että paljon mieluummin kuljettaisi käsimatkatavaroissa kaiken tarpeellisen jos suinkin mahdollista.

Camridgessa oli ihan hauskaa, vaikkei kaupunkia paljon ehditty parin päivän työmatkalla näkemäänkään. Oltiin yötä sellaisessa aivan tosi perus-englantilaisessa pikku B&B paikassa, joka oli ympäristöineen kuin lasten satukirjasta! Idylliä. Cambridge itsessään olisi ollut paremman tutustumisen arvoinen kuin se lyhyt iltainen kierros, jonka ehdimme. Hienoa oli nähdä ulkoapäin ne massiiviset pöyhkeilevät ikivanhat colleget, joissa opiskelijat opiskelivat ja asuivat. Kyllä sellaisessa kelpaisi. Ja se historian painolasti! Nähtiin vilaukselta King’s College, jossa Watson ja Crick selvittivät DNA-rakenteen (paitsi oikeasti sen keksi aiemmin Rosalind Franklin, jolta tyypit varasti idean, häpeällistä!) ja mestan jossa Isaac Newton opiskeli. Mun vanhoja tuttuja kaikki tiiättekö, oppikirjoista. Illalla Cambridgen yllä näkyi tähdet, ei Helsingissä eikä Espoossakaan koskaan. Aina vaan se samu valju punainen valo. Että näkyy kaupungissa tähdet ikivanha katedraalin yllä! Menkää kaikki sinne!

Pitäis varmaan mennä kotiin mutta ei huvittais kun Jukka on työmatkalla ja kisut ryntää heti ulos ja kun talon ainut tietsikka kuoli, niin ei voi kattoo DVD.täkään eikä lusia netissä (jota teen työpaikalla nyt). Ostin taas lisää Austen-DVD:tä. Jane Austen on ihan paras. Minulla on varmaan ainakin seitsemän eri Austenin kirjoihin pohjautuvaa elokuvaa/tv-sarjaa. Niitä saa halutessaan lainaan. Vastalainaan ottaisin mieluusti kaikkea söpöä animea ja sitten 1930-1950 luvun ihkuromanssi-leffoja. Niissä missä naiset on aina kauniita ja miehet aina komeita ja poika pelastaa tytön. Ne on niin ihanan mutkattomia ja sinisilmäisen hyviä leffoja. Miksei nykyään tehdä sellaisia?

En ole osannut päättää mistä kirjoittaa blogia kun tiedejuttuja ei aina jaksaisi, siihen tarpeeseen luen mieluusti Yoen blogia, eikä yksityiselämästä ole halunnut eikä osannut kirjoittaa. Mutta siihen suuntaan tässä kai mennään jos mihinkään.

Tänään Veran luona Seannan ja Niksun kanssa rommikaakaolla. Rommikaakao ja miellyttävät ihmiset on elämän hyvyys! Huvitti pitkä keskustelumme asuntolainoista, pelottava esimerkki aikuistumisesta. Ikioma asunto kovasti houkuttaa mutta kun ne ovat niin pirun kalliita, etenkin pihalliset rivitalonpätkät, jossa kissat viihtyisivät (kyllä, kissojen ehdolla tässä mennään, piti Veraltakin lähteä jo kymmenen aikaan illalla pois ja kiirehtiä päästämään kisut ulos). Kallista tai ei, vakaassa harkinnassa oma pikkukoti joka tapauksessa on. Jos saan pankilta järkevän marginaalin, pitkän laina-ajan ja vanhemmat osittain takaajiksi (pieniä lupailuja siihen ilmassa) niin ehkäpä. Pitäisi vielä valmistua hetijuuri ja saada se onneton palkankorotus, ettei pankki nauraisi heti ulos. Unelmat on onneksi halpoja ja monta kertaa päivässä selailenkin netin asuntosivuja.

Niin se Jukka-ja-minä juttu… Ei se varsinaisesti mikään salaisuus ole, että olemme viimeisen vuoden aikana eronneet ja palanneet yhteen ainakin neljä kertaa, mutta ei siitä ole jaksanut huudellakaan. Eikä sekään ole salaisuus, että lopetimme säätämisen, menimme kihloihin ja elämme elämän onnellisina yhdessä loppuun asti (tähän voi laittaa pisteen, kysymysmerkin, huutomerkin, puolipisteen tai minkä vain koukeron kuvaamaan omaa reaktiota). Kyllä se oli harkittu ja läpipuhuttu päätös, ei viimeinen yritys pelastaa persiilleen mennyt suhde, mutta vaati raakaa itsensä ja toisen kohtaamista - ja helvetinmoisen parisuhteen.

Nyt on onnellisen sitoutunut ja vapaa olo, sillain sopivasti tasapainossa. Molemmat saavat mitä haluavat, mikä minun kohdallani tarkoittaa tohtorintutkintoa Suomessa ja Jukan kohdalla kesäistä muuttoa Sveitsiiin (sekä kuukausittaisia lentoja Suomeen). Eikö kakkosasunto Sveitsissä kuulostakin hienolta? =) Olkoonkin, että kyseessä tulee luultavimmin olemaan kolho yksiö…

Tietenkin kehitän kohta neuroosin jostain muusta kun parisuhde, opiskelu ja työ vaihteeksi eivät stressaa. Hyvä kandidaatti on sen ykkösasunnon hankkiminen kun tästä Olarin kämpästä on häivyttävä tämän kuun loppuun mennessä. Asunnon ostamiseen ja asuntolainaan liittyviä vinkkejä otetaan vastaan, kivat vuokra-asunnotkin huomioidaan eikä omakotitalokommuunikaan olisi lainkaan huono vaihtoehto.

Muut kaikki kissanomistajat ovat jo varmaan nähneet tämän, mutta minulle tämä maailman hellyttävin ja niin-true kissamaatio esiteltiin vasta viime viikolla.

Graduni oli viimeinen joka maisterin opinnoistani puuttui. Nyt sekin on tarkastettu ja siitä esitetään annettavaksi arvosana eximia. Tämä on kaiketi sellainen asia, jota kannattaisi juhlia. Tämä on kaiketi sellainen asia, jonka pitäisi tuntua joltain.

Ei jaksa, ei tunnu, huomenna tätäkään valoa tuskin muistaa.

Tosi pelottava oli Guillermo del Toron Orpokoti. Piti laittaa leffan aikana silmät välillä kiinni kun hirvitti, ja sit lopussa itketti. Ihmeellinen kyky miehellä ohjata leffoja (no, siis ohjasi Panin Labyrintin ja tuotti tämän), jotka ovat niin hirveitä ja niin kauniita. Tämänkin leffan lopusta jäi jotenkin kamalan surullinen mutta kuitenkin omituisen lohdullinen olo.

En aivan osaa päättää asetunko Guillermon leffoissa lopulta aikuisten surulliseen ja raakaan vai lasten lohdulliseen, taianomaiseen maailmaan.

Gradun palauttamisen jälkeen on ollut ihmeen rento ja hyvä fiilis. Nykyinen olotila korvaa ne kaikki saatanalliset yöt, jotka viimeisen kuukauden aikana valvoin ja kirjoitin gradua ja lähdin nukkumatta suoraan töihin. Kannatti.

Gradun valmiiksisaattamisen hyvyys on näkynyt myös lisääntyneenä vapaa-aikana ja sosiaalisena elämänä. Ehdin Niksun kanssa lounastamaan Ateneumiin (suosittelen paikkaa kaikille kasvisruoan ystäville, herkullista!) sekä tanssimattoilemaan. Niksu oli kyllä liian hyvä, tarvii selvästi alkaa treenaamaan enemmän. Eilen pitkästä aikaa myös pelaamassa Kirsin, Tanen ja Kallen kanssa pöytäpelejä. Yöllä oli ihana kävellä Sörkästä Kamppiin pienessä lumituiskussa, kaupunki on öisinkin kaunis.

Ei tämä onnellinen olotila varmaan kauan kestä, joten kerään päivänsäteitä varastoon. Tänään ei päässyt laskiaismäkeen mutta ehkä ensi viikonloppuna olisi lunta? Mukaan saa tulla mäenlaskuun ja laskiaispullalle ja kaakaolle.